Arctic Hike Helsinki osallistui joulukuussa jännittävään Helsinki East- sivuston järjestämään joulukalenteriin Facebookissa tarjoamalla yhteen kuukauden kalenteriluukkuun palkinnoksi opastetun retken ryhmälle Sipoonkorven kansallispuistoon. Palkinto arvottiin luukkua kommentoineiden kesken. Julkaisussa kysyttiin myös, kenen kanssa arvontaan osallistuja haluaisi lähteä retkelle, jos voittaisi. Vastaukset olivat moninaisia ja todella mielenkiintoisia, ja lopulta arvonnan voittaja yllätti meidät täysin!
Kommentin kirjoittaneista monet olisivat lähteneet viettämään retkipäivää työporukalla tai ystävien kanssa. Kirjoiteltiin siitä, miten patikka ”sopisi juuri meidän työyhteisölle”, ja päivään olisi monella löytynyt mukavaa retkiseuraa myös kaveripiiristä.
Osa olisi lähtenyt kerrankin kahdestaan poluille hoitamaan parisuhdetta puolison kanssa aurinkoiseen luontoon, toiset taas olisivat ottaneet myös perheen pienimmät mukaan seikkailuun. Todella moni olisi kutsunut mukaan vielä mummit, vaarit ja kummitkin. Hauska idea oli myös ympäristö- ja luontoalaa opiskelevien ajatus toteuttaa retki opintojen päätteeksi opiskelukavereiden kanssa!
Myös harrasteryhmiä retki kiinnosti, kuten esimerkiksi erästä jumppakerhoa. Karvakuonojakaan ei unohdettu, sillä koirat olisivat päässeet monen seurueen kanssa metsälenkille.
Usealle Sipoonkorven kansallispuisto oli jo ulkoilualueena tuttu ja he olisivatkin halunneet tutustua Arctic Hike Helsingin avulla uusiin reitteihin. Toki mukana oli paljon niitä, jotka kiinnostuivat, koska eivät olleet koskaan käyneet Sipoonkorvessa.
Vastauksissa korostui luonnon, ulkoilman ja rauhan kaipuu. Loistava idea oli erään osallistujan ajatus kasata ryhmä yksin yrittävistä yrittäjä-kollegoista! Myös idea pyytää mukaan tuttuja, jotka erityisesti kaipaavat luonnon rauhaa, oli hieno.
Kaikille näille ryhmille olisi hienoa järjestää päiväretki upeaan, sielua hivelevään suomalaiseen luontoon. Ehkä vielä joskus tapaammekin Arctic Hike Helsingin tapahtumissa?
Mutta vain yhdellä oli tällä kertaa mahdollisuus voittaa, ja miten sitten kävikään:
Joulun pyhinä Helsinki East arpoi voittajaksi Tarja Simmelvuon, joka yllättikin lahjoittamalla opastetun retken Sipoonkorpeen Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:lle! Lämmin kiitos Tarjalle tästä hienosta eleestä; palkinto meni varmasti oikeaan osoitteeseen! Lähdemme innoissamme suunnittelemaan mukavaa retkeä yhdistyksestä mukaan tuleville osallistujille. Palkintoretki tullaan toteuttamaan tämän kevään aikana.
Oppaamme Ari ja Markus ottavat tämän ryhmän vastaan erityisen lämpimästi, ja ihania omaishoitajia odottaa metsän siimeksessä nokipannukahvit luomupullineen nuotiolla!
Joulukalenteriarvonnasta tulee meille varmasti perinne, joten olkaahan mukana taas ensi vuonna 😊
Tätä lukiessasi olet varmaan itsekin miettinyt, kenen kanssa haluaisit lähteä opastetulle retkelle?
Mukavia hetkiä tällekin vuodelle luonnossa toivotellen, Arctic Hike Helsinki