Arctic Hike Helsingin tarina
Keväällä vuonna 2015 vanhat lapsuuden ystävät Markus ja Ari sopivat tapaavansa pitkästä aikaa päiväpatikan ja saunomisen merkeissä. Yhteyttä oli pidetty harvakseltaan lapsuusvuosien jälkeen lähinnä satunnaisten puheluiden ja Facebookin avulla. Työ- ja perhe-elämä oli vienyt molempia energisiä ja uteliaita miehiä ympäri maailmaa, Markusta ruoan parissa ravintolamaailmassa ja Aria mainosvalokuvaajana. Molemmat olivat kuitenkin löytäneet tahoillaan hektisen elämän tasapainottajaksi luonnossa liikkumisen, joka oli ollut jo lapsena molemmille tärkeä osa elämää. Markus oli pari vuotta aiemmin päättänyt yhdistää rakkauden luonnossa liikkumiseen ja ruokaan kouluttautumalla eräoppaaksi, ja myös Ari oli vaihtanut kuvakulmaa opiskelemalla eräoppaan ja luontomatkailuyrittäjän tutkinnon. Molemmat olivat nähneet mielestään riittävästi kiirettä ja stressiä, ja todenneet, että sen asian on muututtava. Yhteinen näkemys oli, että jos on löytänyt elämässä jotain minkä kokee vahvasti ihmisyydelle hyväksi, sitä täytyy voida jakaa myös eteenpäin. Kun antaa niin saa ja kun voi itse hyvin, siitä on mukava antaa myös muille, eikö niin?
Tuona yhteisenä retkipäivänä keskusteltiin paljon siitä, miten hienoa olisi, jos saisi useamman kiireen kourissa ja sisätyötä tekevän kokemaan mitä tapahtuu, kun kulkee metsäpoluilla, nuuhkii metsän tuoksuja, kuuntelee tuulen suhinaa ja tarkkailee lintujen touhuja, ja istuu sitten nuotiopaikalle katselemaan tulta ja hörppimään nokipannukahvia. Markus oli harrastanut maastopyöräilyä, ja todennut miten upeaa on keskittyä poluilla lenkin ajan vain seuraavaan mutkaan, alamäkeen tai juurakon ylittämiseen. Ari oli luovan työn ammattilaisena huomannut, miten ideoita alkaa syntyä kuin itsekseen kun antaa aivoilleen hetken tauon informaatiotulvasta vaikkapa perhokalastuksen parissa.
Puhumattakaan hyvässä seurassa retkeilystä, ja siitä miten hienoa on oppia selviytymään luonnossa. Saada kokemus siitä, että pärjää ja viihtyy vähän alkeellisemmissakin olosuhteissa. Ja miten kaveriin tutustuu ja oppii hänestä uusia puolia, kun vietetään yhdessä aikaa jossain muualla kuin siellä missä yleensä ollaan, kuten työpaikalla. Oltiin kuultu tutkimuksesta siitä, miten suomalaisen on helpompi keskustella ulkosalla tai saunassa vähän syvällisemmistäkin asioista. Molemmilla oli kokemusta partion ja eräopaskoulun ajoilta ryhmässä tapahtuvista asioista, siitä miten puolitutut ihmiset ryhmäytyvät ja näkevät toisensa uudesta kulmasta kun on tehty yhdessä asioita päivän aikana ja lopuksi keräännytty nuotion ympärille, ihan niin kuin satoja vuosia tässä maassa on tehty. Kunpa jokainen voisi joskus kokea sen!
Puhuttiin siitä, miten herätellä ihmisiä huomaamaan lähiluonto ympärillä, koska sitähän meillä jokaisella on kävelymatkan päässä. Palautuakseen ihminen tarvitsee ympärilleen luontoa edes pieninä annoksina, siitä kertoon jo monet tutkimuksetkin.
Niinpä keväisen päiväpatikan ja siitä seuranneiden keskustelujen jälkeen syntyi Arctic Hike Helsinki- projekti! Metsään on viety niin yritysten virkistyspäivän viettoon työporukoita, kuin syntymäpäivien viettäjiä ystävineen kuin opiskelijaryhmiäkin, sekä ulkomailta tulleita ryhmiä tutustumaan suomalaiseen luontoon.
Luonto on ympäristönä ihmiselle, etenkin meille suomalaisille luontaisempi kuin tiedostamme. Aivomme ovat kehittyneet ymmärtämään luontoa ja sen vuoksi luonnossa oleilu laskee stressihormonin tuotantoa ja verenpainetta. Metsässä liikkuminen avaa kaikkia aistejamme koska käytämme niitä tutussa ympäristössä levollisessa tilassa automaattisesti: haju- näkö- ja kuuloaistiamme. Ihminen tarvitsee voidakseen hyvin loppujen lopuksi kovin yksinkertaisia asioita: aikaa katsella ympärilleen ja hengittää, rauhoittua, monipuolista ja puhdasta ravintoa, raitista ulkoilmaa, huumoria, liikuntaa ja mukavia ihmisiä ympärilleen.
Arctic Hike Helsingin retkillä yhdistetään luonto myös luovaan tekemiseen. Luovuus tarvitsee syntyäkseen aikaa ja lievää tylsistymistä, koska silloin aivot alkavat tuottaa ja etsiä uusia suuntia. Jos et ole mielestäsi kovin luova tyyppi, tulet huomaamaan, että jokaisesta pulppuaa oikeissa olosuhteissa yllättäviä asioita.
Ruoka on erityisen lähellä sydäntämme ja käytämme retkillämme ensinnäkin lähituottajilta hankittuja raaka-aineita, ja niin paljon luomua ja Markuksen itse tuottamia kuin mahdollista. Ruokailu ulkoilmassa on erilainen kokemus ja avaa ja hellii aistejamme. Usein asiakas haluaa myös itse osallistua ruoan valmistukseen nuotiolla ja jokaiselle löytyy tehtävä jonka lopuksi pääsemme yhdessä nauttimaan nuotion äärelle suussa sulavista herkuista!
Tullaan tutuiksi Arctic Hike Helsingin retkillä! Kuvia retkiltämme voit katsella galleria-sivulta.
